Vuorilta selvittyämme päätimme suunnata kohti lämpimämpiä seutuja, joten suunnistimme kohti Tyynen valtameren rannikkoa, jossa kuulemma pitäisi olla kuumaan ja kuivaa. Ensimmäisenä päätimme käydä katsastamassa Samaran, jota kehutaan Costa Rican paratiisirannaksi, eikä turhaan.
Samara on aika pieni paikka, vain yksi pieni pääkatu eikö paljon muuta kuin upea ranta palmuineen ja valkoista hiekkaa, mutta mitäpä enempää sitä voisi toivoakaan. Meille löytyi sieltä pikkuruinen hotelli ja kylällä oli jopa yksi sukellusoperaattori, joten Jaana pääsi pitkästä aikaa sukeltamaan. Tämä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen sukellusparatiisi, mutta näin silti rauskuja (isojakin), värikkäitä kaloja ja paljon hummereita. Jonkin verran näkyi myös koralleja, muttei tätä voi verrata Thaimaan värikkäisiin pehmytkorallialueisiin. Oli kuitenkin kivaa sukeltaa pitkästä aikaan ja päästä ”leijumaan” veteen virran vietäväksi, nautin koko rahan edestä, vaikka sukeltaminen täällä on aika kallista, 100 dollaria kaksi sukellusta.
Illalla lähdimme täyden kuun aikaan bongaamaan rannalle munimaan tulevia kilpikonnia, kun saimme vinkin hotellin respasta, että kilppareita saattaisi näkyä hyvin täyden kuun aikaan. Sonnustaudumme retkelle taskulampuin sekä kameroin ja varauduimme odottelemaan. Ranta oli kaukainen ranta luonnonsuojelualueella, jouduimme mm. ajamaan sinne joen yli, joka oli hauska ylimääräinen ohjelmanumero lapsille. Sinne joelle oli muuten juuttunut mutaan pari tavallisella henkilöautolla jokea ylittämään yrittänyttä autoa, mutta me pääsimme maasturillamme yli ilman sen suurempia ongelmia. Kilppariranta oli hienoa mustaa hiekkaa ja päivisin tietenkin aivan liian kuuma kävellä avojaloin, joten siksi ihmiset eivät siellä viihdy, mutta se on mitä oivallisin paikka hautuville munille. Lämpöä riittää taatusti hautomaan ne valmiiksi. Me etsiskelimme kilppareita parin tunnin ajan rannalta ja pimeäkin siinä jo ehti tulla, mutta emme onnistuneet näkemään niistä jälkeäkään. Hotellissa pohdimme jälkeenpäin, että ehkäpä puolenyön aikaan olleella kuunpimennyksellä oli osuutta asiaan.
Täällä Samarassa tapahtui myös melko outo juttu. Kohtasimme rannalla suomalaisen, kuopiolaisen Tokoin pariskunnan, jonka olimme tavanneet viime vuoden joululomallamme Kiinan Hainanissa. Me olimme vuokranneet sieltä asunnon suomalaiselta mieheltä ja luovutimme asunnon lähtiessämme Tokoin perheelle. Ja nyt sitten kohtaamme ihan sattumalta ensin edes toisiamme tunnistamatta täällä Costa Ricassa, Maailma on sentään aika pieni! Vaihdoimme yhteystietoja ja he kertoivat aikovansa viettää ensi vuoden joulun ajan Kuopiossa, joten ehkäpä me matkustamme ensi vuonna sitten vaikka Tahkolle, niin voidaan törmätä vahingossa esim. Kuopion torilla J.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti